Tekijä: exove

Pohjoisesplanadi ja Hotel Kämp 1890 luvulla. – Kuva: Helsingin kaupunginmuseo – Kuvaaja: Ståhlberg, Karl Emil

Kun kansakunnan kerma kokoontuu 6. joulukuuta Linnan juhlien jatkoille, ei ole sattumaa, että karkelot järjestetään juuri Hotel Kämpissä. Se on ollut silmäätekevien kohtaamispaikka jo siitä lähtien, kun hotelli avattiin vuonna 1887.

Kämp lunasti asemansa suomalaisen seuraelämän keskuksena hyvin nopeasti perustamisensa jälkeen. Mutta siitä tuli paljon enemmän kuin sosieteetin temmellyskenttä. Siitä tuli instituutio ja legenda, jolla on ollut rooli monissa kansakuntamme lähihistorian käännekohdissa.

”Kämpin historia on osa Helsingin ja Suomen historiaa, se on osaltaan vienyt Helsinkiä ja maatamme lähemmäksi Keski-Eurooppaa. Voidaan sanoa, että Suomen kehitys on kulkenut käsi kädessä Kämpin kehityksen kanssa”, sanoo Hotel Kämpin General Manager Tuomas Liewendahl.

Kämpissä kokoontuivat kulttuurin, eliitin ja älymystön edustajat. Vakikävijöitä olivat mm. Eliel Saarinen, Eero Erkko, Jean Sibelius, Akseli Gallen-Kallela ja Eino Leino. Kämpin baariin muodostui kantapöytiä ja kuppikuntia. Kieliriidat näkyivät ja politiikkaa puhuttiin, toimittajat kokoontuivat vaihtamaan tietoja ja kuulemaan juoruja. Kahvilassa perustettiin Eero Erkon johdolla Päivälehti (nykyinen Helsingin Sanomat), ja lauantai-illan keskustelupiireistä sai alkunsa Nuorsuomalainen puolue, jonka piiristä ponnisti peräti kolme tulevaa tasavallan presidenttiä: K.J. Ståhlberg, P.E. Svinhufvud ja Risto Ryti.

Helsinkiläisten valokuvaajien kokous Catanin kahvilassa, myöhemmin illallinen Kämpissä. Kuvassa edessä sivuttain Signe Brander, hänestä toinen oikealla Eric Sundström ja neljäs Jakob Ljungqvist. Takarivissä istumassa toinen vasemmalta K.E.Ståhlberg ja kuudes vasemmalta Daniel Nyblin. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo – Kuvaaja: ei tiedossa.

Kämp oli ja on Suomen kansainvälisin kohtaamispaikka. Tänne tultiin kuulemaan viimeiset huhut ja näyttäytymään. Myös Suomen oloissa täysin poikkeuksellista sisustusta ja tekniikkaa tultiin ihailemaan. Peilisalin uusilla sähkövaloilla aikaansaatu kirkas valaistus oli jotain ennen näkemätöntä. Kämp oli myös ensimmäinen hotelli ja ylipäänsä yksi Suomen ensimmäisistä rakennuksista, jossa oli hissi. Peräti viidenteen kerrokseen noussut “Hydraulinen Wipu-laitos” oli pohjoismaiden modernein. Olimme siis edelläkävijöitä jo tuolloin”, kertoo Tuomas Liewendahl.

Kuva: Peilisali, Hotel Kämp

Sisällissodan jälkimainingeissa Kämp oli taas tapahtumien keskiössä. Maahan saapuneen Saksan armeijan esikunta majoittui Kämpiin ja valkoisten ylipäällikkö C.G.E. Mannerheim asui hotellissa pitkiä aikoja, esimerkiksi koko kesän 1919. Hänen mukaansa onkin nimetty hotellin ylellisin huoneisto, 258-neliöinen Mannerheim-sviitti. Talvisodan ja jatkosodan aikana hotellissa oli kansainvälinen lehdistökeskus, ja sodan jälkeen valvontakomission majaillessa Helsingissä, diplomaatit ja poliitikot kokoontuivat Kämpissä. Muun muassa J.K. Paasikivi oli tuttu näky hotellissa.

”Kämpin rooli historiallisten myllerrysten yhteydessä on yleisesti tiedossa, mutta Kämpin kehitys sivuaa myös valtakunnan myöhempää kehitystä. Esimerkiksi kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin 90-luvulla, EU:n Helsingin toimisto sijaitsi Kämpin naapurissa Pohjoisesplanadilla. Kun Suomi siirtyi jälleen uuteen aikakauteen Nato-jäsenyyden myötä, Kämpin kolmas syntyminen ajoittuu samaan ajankohtaan”, sanoo Liewendahl.

Kuva: Tuomas Liewendahl – Hotel Kämp

Uusi aikakausi tarkoittaa Kämpin kohdalla mittavaa uudistushanketta, jonka myötä hotellin koko ilme ja sisustus uusitaan perinteitä kunnioittaen, tekniikka modernisoidaan ja asiakaskokemusta parannetaan. Huoneista on tarkoitus tehdä kokonaisvaltaisia tilaelämyksiä, joissa yhdistyvät tyylikäs ylellisyys ja runsaat materiaalit. Vuonna 1999 Kämp uudistui täysin, ja nyt ollaan vähintään yhtä suuren muutoksen äärellä. Hankkeen suuruudesta huolimatta hotelli pysyy auki koko remontin ajan.

”Hotelleissa on tapana tehdä ns. soft renovation noin seitsemän vuoden välein, ja isomman uudistuksen paikka on kahden kevyemmän remontin jälkeen. Tällöin on syytä miettiä, kuinka asiakkaiden käyttäytyminen on muuttunut ja kuinka voimme palvella paremmin tässä ajassa. Käytännön esimerkki ajassa elämisestä on se, että huoneisiin tarvitaan enemmän pistorasioista ja sähköä kuin 90-luvulla, koska ihmisillä saattaa olla jopa useita lataamista vaativia älylaitteita”, sanoo Liewendahl.

Maailmanluokan tähdet ja poliitikot ovat tavanomainen näky Kämpissä. Muun muassa Madonna, Bruce Springsteen ja Rolling Stones ovat majailleet hotellissa. Uusia luksusluokan hotelleja on perustettu Helsinkiin, mikä saa vaativat asiakkaat palaamaan Kämpiin?

”Kämpin erottava tekijä on aina ollut viimeisen päälle pelaava ja asiakkaat huomioiva palvelu. Eräskin kanta-asiakas kehui, ettei hän tarvitse kuin kohottaa kulmakarvaansa, niin hänen tarpeensa ymmärretään. Kun palveluun lisää arvokkaan historian ja laadukkaat puitteet, syntyy lähes mystinen Kämp-henki. Osaava ja sitoutunut henkilökunta, kollegiaalisuus, on kaiken keskiössä. Vertaan hotellin johtamista usein jalkapallojoukkueeseen, jossa jokaisella on oma tarkka roolinsa. Niin omistajilla, valmentajilla kuin pelaajilla”, sanoo Liewendahl.

Kuva: Hotel Kämp

Myös kiinteistön omistavan Ilmarisen näkökulmasta Kämp on ainutlaatuinen. ”Kämp ja koko Kämpin kortteli on meidän kruununjalokivi, jota on kehitetty ja tullaan kehittämään tiiviissä yhteistyössä käyttäjien kanssa”, sanoo vuokrauspäällikkö Ville Laurila Ilmariselta. “Kestävällä kehityksellä on luonnollisesti keskeinen rooli hotellia remontoitaessa. Hotelli esimerkiksi liitetään hiilineutraaliin kaukojäähdytykseen, ja lämmöntalteenottolaitteet korvataan nykyaikaisilla ratkaisuilla. Kiinteistön automaatiojärjestelmä toimii myös hotellin tarpeiden mukaan turhaa energiankulutusta välttäen”, summaa Laurila.

Kun Kämp aikoinaan vuonna 1887 avattiin, lehdistö otti hotellin suorastaan riemumielin vastaan. Sitä kuvailtiin ”suurenmoiseksi” ja hotellin katsottiin tekevän Helsingistä kosmopoliittisemman ja mannermaisemman. Jahka hotellin tuorein uudistus on valmis vuonna 2026, Helsinkiin muodostuu uusi standardi klassiselle luksukselle – ja pääkaupungin keskustasta tulee taas entistäkin elävämpi.

Helsingin Pääpostitalon historia on täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia

Upeita postitaloja alkoi ilmestyä maahamme jo 1800-luvulla, sillä kaupungit halusivat korostaa niillä asemaansa – ja posti merkitystään yhteiskunnalle. Saattoipa postitaloilla olla jopa kansainvälistä näyttämisen halua; esimerkiksi Carl Ludwig Engelin Ahvenanmaalle suunnittelema Eckerön posti- ja tullitalo (1828) toimi myös Venäjän komeana julkikuvana Ruotsin suuntaan. Siinä missä Viipurin Postitalo oli uusrenessanssityylinen palatsi ja klassistinen Turun Postitalo komeili kolmiopäädyillä, oli maamme pääkaupunki pitkään vailla komeaa postitaloa.

Paine uuden postitalon rakentamiseksi kasvoi

Toki Helsinkiin oli rakennettu talo postin käyttöön jo 1850-luvulla. Tämä tuomiokirkon juurella ollut kokonaisuus käsitti postikonttorin lisäksi muun muassa pääpostitirehtöörin työhuoneen, postihallituksen, leivintuvan, matkaposteljoonien majapaikan sekä hevostalleja. Mutta maan itsenäistymisen aikaan postikonttori alkoi olla tiensä päässä: tilat olivat ahtaat 400 työntekijälle, ja eri osastoja oli ripoteltu ympäri kaupunkia. Joulukuussa 1924 postikonttorin hoitaja Th. Gestrin totesikin sanomalehdessä: ”ei liene toista pääkaupunkia koko maailmassa, jossa postikonttoriolot olisivat niin surkeat kuin Helsingissä. – – Pääpostikonttorin rakennus – – alkaa olla niin mätä ja lahonnut, että siinä on oikein hengenvaarallista työskennellä.”

Kuva: Helsingin kaupungin museo Läntinen Heikinkatu 28 (Mannerheimintie 22-24),
Turun kasarmin rauniot, oikealla kaasutehdas, taustalla ratapiha.

Rautatieaseman seutu oli Helsingin reuna-aluetta

Vuonna 1927 päätettiin vihdoin uuden postitalon rakentamisesta Helsinkiin. Rakennuspaikaksi valikoitui ns. kaasutehtaan tontti rautatieaseman vierestä. Aseman läheisyys vaikutti paikan valintaan, sillä 1930-luvulla rautateillä oli suuri merkitys postinkuljetuksessa. Vaikka valittu paikka oli rautatieaseman vieressä, oli se aikoinaan Helsingin reuna-aluetta. Paikalla oli toiminut kaasutehdas jo vuodesta 1860. Sieltä lähti joka ilta kierrokselleen kolmisenkymmentä miestä, jotka sytyttivät pitkillä sytytinpuikoilla kaupungin kaasulyhdyt. Tehtaan vieressä sijaitsi Espoon tulli, jossa kaupunkiin pyrkiviltä kannettiin neljän pennin maksu Läntisen Viertotien eli nykyisen Mannerheimintien käyttämisestä.

Rullaluisteluradasta tykkimiesten majoitustilaksi

1800- ja 1900-lukujen vaihteessa Helsingin kaupunki lunasti kaasutehtaan haltuunsa ja entiseen kaasukelloon perustettiin suosittu rullaluistinrata, jonka luisteluaiheisia seinämaalauksia pidettiin Helsingin kauneimpina. Toimipa kaasukello vielä myös maailmansodan näyttämönä, kun hallitus otti sen haltuunsa ensimmäisen maailmansodan puhjettua ja majoitti sinne 400 venäläistä tykkimiestä. Kaasuvalaistuksen käyttö Helsingin kaduilla päättyi vasta 7. joulukuuta 1941, jolloin kaasuvalot sammutettiin ilmahälytyksen takia. Tämän jälkeen lähes kaikki lyhdyt romutettiin.

Massiivinen rakennushanke

Helsingin Pääpostitalosta tuli Suomen tärkein ja suurin rakennushanke maamme itsenäistymisen ja toisen maailmansodan välisenä aikana. Hankkeen tärkeydestä kertoo se, että rakennustoimikunnan johdossa oli ensin Kyösti Kallio, myöhemmin Väinö Tanner. Massiiviseen rakennukseen käytettiin kaksi ja puoli miljoonaa tiiliskiveä, 20 000 kuutiometriä betonia ja kaksi miljoonaa kiloa rautaa.

Nuorten esiinmarssi arkkitehtikilpailussa

Itse arkkitehtikilpailu sai yllättävän käänteen, kun siinä ei jaettu lainkaan ensimmäistä sijaa, vaan kisan voittivat vasta 26- ja 28-vuotiaat arkkitehdit Jorma Järvi ja Erik Lindroos. On arveltu, että ensimmäinen sija jäi jakamatta, kun palkintolautakunta oli ehdotusten nimikuoret avattuaan huomannut voittajien iät. Rakennustoimikunta esittikin valtioneuvostolle toiveen, että myös kokenut arkkitehti Kaarlo Borg osallistuisi pääpostitalohankkeeseen. Toimikunta perusteli Borgin mukaantuloa sillä, että molemmat arkkitehdit olivat ”verrattain nuoria miehiä sekä vailla perusteellisempaa kokemusta rakennustyön käytännöllisestä toteuttamisessa ja johtamisessa”. Huomionarvoista oli, että kolmannelle sijalle kilpailussa nousi myöhemmin maailmanmaineeseen noussut Eero Saarinen – ja Alvar Aallon Arkkitehtitoimiston työ jäi palkinnotta.

Kuva: MV, Pietisen kokoelma/Pietinen

Pääkaupungin upea maamerkki

Vuonna 1938 valmistunut Helsingin Pääpostitalo on yksi pääkaupungin maamerkeistä. Rakennustaiteen näkökulmasta se asettuu selkeästi sekä funkiksen että klassisismin sävyttämien postitalojen joukkoon. Talon omaleimaiset julkisivuklinkkerit suunniteltiin varta vasten rakennukseen sopiviksi; niiden värityksessä haettiin taitettua keltaista, Postin tuolloista tunnusväriä. Rakennukseen tehtiin myös 11 asuntoa, jotka oli tarkoitettu lähinnä virkamiesten ja työntekijöiden perheille. Pihamaan puuttuessa asukkaille rakennettiin kattoterassi kukkaistutuksineen. Talvella Postitalon katolla oli pieni luistinrata ja hiihtolatu. Sota-aikana korkean rakennuksen katolta valvottiin Helsingin ilmatilaa.

Postitalo Ilmarisen omistukseen

Vuosien saatossa Helsingin Pääpostitaloa on saneerattu ja uudistettu useaan otteeseen.

Rakennuksesta tuli jo alun perin tekniikaltaan erittäin moderni, ja myöhemmät muutostyöt huomioitiin rakennusvaiheessa. Postin toiminnot ovat vaiheittain siirtyneet talosta muualle, mm. pääkonttori siirtyi Pasilaan 2003. Tosin jo kertaalleen suljettu postikonttori 00100 palasi takaisin Postitaloon vuonna 2021. Nykyisin Postitalo on Ilmarisen omistuksessa. Rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus on yksi Helsingin halutuimpia toimitiloja.

Kirjoituksen lähteenä on käytetty Postitalon rakennushistoriaselvitystä. Arkkitehtitoimisto Livady, 2017.