Ryysyistä rikkauksiin ja pihakäymälöistä vesiklosettiin – Helsingin arvorakennusten taustalla on huikeita tarinoita

Kuva: Kluuvikatu nykypäivänä sekä vuonna 1865.Kuva: Ilmarinen toimitilat sekä museokuva HK19640104:111.9, Kluuvikatu 1 ja 3, Hoffers, Eugen 1865

Kuinka viiden pennin vesiämpärit johtivat Pohjoismaiden suurimpaan yksityisen rakennuttamaan kivitaloon? Ja mitä Eino Leino kuiskikaan Catanin ravintoloitsijalle?

Helsingin keskustan arvorakennusten taustalla on kiehtovia tarinoita ja käänteitä. Nuo rakennukset ovat osa kaupungin yhteistä muistia, mutta samalla myös äärimmäisen haluttuja toimitiloja.

Ilmarisen Arvoisat rakennukset -podcasteissa arkkitehti Juhana Heikonen avaa keskustan merkkirakennuksen taustoja lennokkaaseen tyyliin. Tässä artikkelissa perehdytään kahden Theodor Höijerin Pohjoisesplanadille suunnitteleman rakennuksen – Grönqvistin talon ja Helanderin talon – vaiheisiin.

Mutta kuinka 1800-luvulla rakennetut talot voivat tarjota vielä nykyisinkin viihtyisän työympäristön? Ja minkälainen haaste näiden kansallisten arvokohteiden saneeraaminen on moderneiksi ja nykyaikaisiksi työympäristöiksi?

Satulasepän oppipojasta grynderiksi.

Vuonna 1883 osoitteeseen Pohjoisesplanadi 25-27 valmistui koko korttelin mittainen kivitalo, joka oli Pohjoismaiden suurin yksityisen rakennuttama asuintalo. Sen rakennuttaja Fredrik Wilhelm Grönqvist oli 12-vuotiaana orvoksi jäänyt satulasepän oppipoika, joka nousi satumaisesti ryysyistä rikkauksiin.

Kun Grönqvist aikanaan valmistui satulasepäksi, hän ei kauaa harjoittanut ammattiaan. Mielessä olivat muut liiketoimet. Hän kartuttikin pääomaansa tavalla, josta nykyajan ”tule hakemaan ilmainen ämpäri” -markkinoijat voisivat ottaa mallia. Grönqvist vuokrasi Hakasalmenkadulta kaivon, jota pidettiin kulmakunnan parhaana, ja myi vettä viidellä pennillä per ämpäri. Painvastoin kuin muut Helsingin kaivot, Grönqvistin kaivo ei kuivunut missään vaiheessa vuotta. Kauppa kävi ja kassa kasvoi – ämpärikaupalla.

Alkupääomansa turvin Grönqvist aloitti varsinaisen pääliiketoimensa, eli gryndauksen. Kun hän lopulta osti Pohjoisesplanandin varrelta kaksi tonttia, Grönqvistiä pidettiin pähkähulluna. Tonteilla sijaitsi lahoamisvaiheessa olevia puutaloja, olihan Kluuvin seutu tuolloin soista syrjäaluetta. Aikalaisten käsityksen mukaan hän maksoi tonteista reilua ylihintaa.

Nousevan porvariston oma arkkitehti.

Pohjoiseplanadi 25-27:n suunnittelijaksi Grönqvist valitsi nousevan arkkitehtitähden, Theodor Höijerin. Höijer oli tuon ajan merkittävimpien arkkitehtien joukossa poikkeus, sillä hänellä ei ollut virkaa valtion tai kaupungin hallinnossa. Kun merkittävät rakennuttajat, valtio, kaupunki ja kirkko, eivät tuoneet projekteja, vaurastuva porvaristo otti Höijerin omakseen. Tosin hänen päätyönsä, Atenemiumin taidemuseo, oli julkinen hanke. Tuon projektin Höijer sai, koska senaattori Leo Mechelin jyräsi hänet suunnittelijaksi ohi rakennushallituksen arkkitehtien.

Kun Grönqvistin talo valmistui vuonna 1883, enää Grönqvistiä ei pidetty hulluna. Talo valmistui vuoden etuajassa, Grönqvist sai talon täyteen vuokralaisia ja hän alkoi kerätä kovia tuottoja. Talo herätti ihastusta niin kriitikoissa kuin kaupunkilaisissa; sen ihmeitä tultiin ihailemaan kauempaakin.

Video: Podcast-jaksossa lennokkaaseen tapaan arkkitehti Juhana Heikonen esittelee Grönqvistintalon historiaa. Toisen kauden ensimmäinen jakso aloittaa myös Esplanadinkadun historian, jonka vaiheita voi seurata kaikissa kauden jaksoissa.

Valtava kivitalo ja teknologinen edelläkävijä.

Talo ei ollut ainoastaan näyttävä, se oli myös teknologinen ihme ja edelläkävijä. Siinä oli juokseva vesi ja vesiklosetit, sähkö sekä puhelinkeskus. Vieläpä kaikki nämä uutuudet samaan aikaan, mikä oli täysin poikkeuksellista. Talossa toimi myös oma pieni sähkövoimala.

Talo oli luonteva asuinpaikka ylemmälle luokalle, porvaristolle ja sivistyneistölle, kuten Leo Mechelinille. Mutta talon historiasta löytyy liiketiloja ja vuokralaisia laidasta laitaan. Siellä oli mm. upea elokuvateatteri Maxim, ja talon uumenissa piti majaansa myös Jouko ”Romu” Koskinen, joku oli tunnettu hylkypelastaja. Myös pirtun salakuljettajana, juutalaisten pelastajana ja maajoukkuetason jalkapalloilijana tunnetuksi tullut Algot Niska piti tiettävästi ”kovan teen” varastoaan Grönqvistin talossa.

Venetsian tasavallasta Helsingin keskustaan.

Jos Grönqvistin talo henkilöityy vahvasti Fredrik Grönqvistiin, vaikutti Pohjoisesplanadille 1890 valmistuneen Helanderin talon taustalla puolestaan sveitsiläinen Catanin sokerileipuriperhe.

Venetsian tasavalta karkotti vuonna 1764 alueeltaan sokerileipurin ammatissa toimineet retoromaanit, ja heidän sukunsa levisivät ympäri Eurooppaa. Florio Anton Catani päätyi Göteborgin kautta Helsinkiin, johon hän rakennutti 1830-luvun puolivälissä empire-puutalon – ja perusti siihen kahvilan. Siitä tuli nopeasti kulttuuriväen ja seurapiirien suosima kohtaamispaikka. Catanilla, kuten muillakin sveitsiläisillä leipureilla, oli kaksi valttia, jotka tekivät heidän kahviloistaan muita suositumpia: murotaikina ja brändääminen. He loivat leivonnaisilleen tarinan, identiteetin ja nimiä, jotka jäivät mieleen. Esimerkiksi Napoleon-leivos tunnetaan vielä tänäkin päivänä.

Nykyinen uusrenesanssirakennus valmistuu.

Kahvila-konditoriatoiminta oli erittäin kannattavaa ja Catanit vaurastuivat. He rakennuttivat kahvilarakennuksen ”takapihalle” vuonna 1864 kolmikerroksisen kivitalon, johon tuli viljavaraston, navetan ja muiden tilojen lisäksi asuntoja Catanin suvulle. Rakennus jäi vain väliaikaiseksi, kun paikalla nykyisin sijaitseva Theodor Höijerin suunnittelema upea uusrenesanssirakennus valmistui vuonna 1890. Siihen tuli kokonaan uusi kahvila-konditoria, mutta myös lisää asuintiloja Catanin laajentuneelle suvulle, sekä runsaasti tilaa uusille vuokralaisille. Rakennukseen tuli Grönqvistin talon tapaan kaikki sen ajan tekniset hienoudet, kuten juokseva vesi ja sähköt.

Uuden rakennuksen myötä alkoi Catanin kahvila-ravintolan kulta-aika, joka jatkui aina ensimmäiseen maailmansotaan saakka. Paikan sisustus mukaili wieniläistä ja kosmopoliittista kahvilakulttuuria. Pääsalin lisäksi ravintolassa oli useita kabinetteja, joista tunnetuin oli mahtipontinen rokokoo-kabinetti.

Julkkisten kokoontumispaikka.

Monet aikansa julkkikset, kirjailijat, taiteilijat, arkkitehdit ja muusikot ottivat Catanin kahvilan omakseen. Yksi sen vakiasiakkaista oli Eino Leino. Tämä istui siellä niin usein, että ravintoloitsija Catani ei malttanut olla kysymättä, milloin hän ehti kirjoittaa kirjansa, kun hän aina oli kahvilassa. Leino kuiskasi vastauksen: “Te olette jo neljäs ravintoloitsija, joka kysyy minulta samaa”.

Catanit kyllästyivät ensimmäisen maailmansodan tuomaan tavarapulaan ja muihin haasteisiin, ja myivät talon 1923 tekstiili- ja vaatekauppias Ilmari Helanderille, jonka mukaan talo nykyään tunnetaan. Helanderilla oli talon liiketiloissa oma näkyvä tekstiili- ja vaatekauppa. Hänen aikanaan talo muuttui vähitellen asuintalosta toimitilarakennukseksi. Nykyisin Helanderin talo on pääosin Kämp-hotellin käytössä, muutamien liiketilojen lisäksi.

Kuva: Esplanadin puisto ja Grönqvistin talo vuonna 1885. Kuva: HKM 321; G965, Grönqvistin talo, Riis, Charles, 1885.

Mikä on arvorakennusten nykyisen suosion takana?

”Syitä keskustan historiallisten arvorakennusten suosioon on monia”, kertoo Futudesign Oy:n arkkitehti Auvo Lindroos. ”Grönqvistin ja Helanderin talojen kohdalla tulee ensimmäisenä mieleen sijainti. Molemmat sijaitsevat Esplanadilla, joka on yksi uuden pääkaupungin 1810-luvun asemakaavassa suunnitelluista varhaisista puistokaduista. Se on arvostettua aluetta niin valtakunnallisesti kuin kulttuurihistoriallisesti. Rakennukset ovat puistoalueen kanssa osa näyttävää kokonaisuutta. Ne ovat arvostettuja ja houkuttelevia kohteita, joilla on vuokralaisille korkea brändiarvo. Näillä taloilla on oma henki ja oma tarina – ja vuokralaiset pääsevät osaksi tuota tarinaa”, kiteyttää Auvo Lindroos.

Auvo Lindroos. Kuva: Futudesign.

”Erityisen tärkeää on, että kohteiden historialliset piirteet ovat säilyneet. Helsingin kaupunginmuseo on inventoinut kohteet ja ne on suojeltu jo varhaisessa vaiheessa. Korjaus- ja muutostöissä tehdään tiivistä yhteistyötä kaupunginmuseon kanssa. Prosessissa arvioidaan yhdessä kohteen korjausperiaatteita, kehittämismahdollisuuksia sekä säilytettäviä rakennusosia. Ratkaisuihin vaikuttavat myös taloudelliset näkökohdat, jotka ohjaavat sitä, mitä voidaan tarkoituksenmukaisesti säilyttää ja missä muutokset ovat perusteltuja”, toteaa Auvo Lindroos.

Arvorakennuksen saneeraus kysyy luovuutta.

”Vanhan korjaaminen on aina luova prosessi, sillä jokainen kohde on ainutlaatuinen ja ratkaisut täytyy räätälöidä kohteen mukaan. Esimerkiksi Grönqvistin talo oli alun perin yläluokan asuinrakennus, jonka tilat muodostuivat erikokoisista huoneista. Kun tällainen rakennusta kehitetään nykyaikaiseksi työympäristöksi, asettavat paksut kantavat muurit ja alkuperäisen käyttötarkoituksen mukainen pohjaratkaisu suunnittelulle selkeät reunaehdot. Muutostyöt edellyttävät tarkkaa tasapainottelua rakennuksen historiallisen rakenteen säilyttämisen ja uusien toiminnallisten vaatimusten välillä”, kertoo Auvo Lindroos.

Talotekniikka muuttuu, talon henki ei.

”Lähes poikkeuksetta näiden rakennusten sisätilat on suojeltu myös, jolloin haasteeksi nousee teknisten järjestelmien tilantarve. Ennen oli painovoimainen ilmanvaihto, nyt erilaisia kanavia ja sähköteitä varten tarvitaan lisätiloja. Tekniset ratkaisut uusitaan noin kahdenkymmenen vuoden välein, joten on tärkeää miettiä ratkaisujen muokattavuus myös jatkossa niin, etteivät esimerkiksi upeat kattolistat peity ja talon alkuperäinen henki muutenkaan muutu. Toisaalta näiden rakennusten saneerauksessa on se hyvä puoli, että niissä on korkeat huoneet ja isot ikkunat, joten avaruuden tuntua ja valoa tulee luonnostaan”, sanoo Auvo Lindroos.

Arvokkuuden ja toiminnallisuuden yhdistelmä.

”Vanhojen arvotalojen saneeraaminen nykyajan tarpeita vastaaviksi ei ole helpointa eikä halvinta, mutta Ilmarisen kohteissa on onnistuttu loistavasti. Talojen arvokas henki on säilynyt, mutta käyttäjien tarpeet on huomioitu ja heitä on kuunneltu. Yhdistelmä arvokkuutta ja nykyaikaisuutta on lyömätön kombo, sillä tällaisia kiinteistöjä ei enää rakenneta”, summaa Auvo Lindroos.

Arvoisat rakennukset -podcast-sarjan toinen kausi kattaa kaiken kaikkiaan viisi jaksoa, jotka julkaistaan alkuvuodesta 2026. Löydät kaikki jaksot osoitteesta toimitilat.ilmarinen.fi/podcast