Suomen uljaimpiin kuuluvan rakennuksen paikalla oli kaasukello – ja sen sisällä rullaluisteltiin yli sata vuotta sitten

Helsingin Pääpostitalon historia on täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia

Upeita postitaloja alkoi ilmestyä maahamme jo 1800-luvulla, sillä kaupungit halusivat korostaa niillä asemaansa – ja posti merkitystään yhteiskunnalle. Saattoipa postitaloilla olla jopa kansainvälistä näyttämisen halua; esimerkiksi Carl Ludwig Engelin Ahvenanmaalle suunnittelema Eckerön posti- ja tullitalo (1828) toimi myös Venäjän komeana julkikuvana Ruotsin suuntaan. Siinä missä Viipurin Postitalo oli uusrenessanssityylinen palatsi ja klassistinen Turun Postitalo komeili kolmiopäädyillä, oli maamme pääkaupunki pitkään vailla komeaa postitaloa.

Paine uuden postitalon rakentamiseksi kasvoi

Toki Helsinkiin oli rakennettu talo postin käyttöön jo 1850-luvulla. Tämä tuomiokirkon juurella ollut kokonaisuus käsitti postikonttorin lisäksi muun muassa pääpostitirehtöörin työhuoneen, postihallituksen, leivintuvan, matkaposteljoonien majapaikan sekä hevostalleja. Mutta maan itsenäistymisen aikaan postikonttori alkoi olla tiensä päässä: tilat olivat ahtaat 400 työntekijälle, ja eri osastoja oli ripoteltu ympäri kaupunkia. Joulukuussa 1924 postikonttorin hoitaja Th. Gestrin totesikin sanomalehdessä: ”ei liene toista pääkaupunkia koko maailmassa, jossa postikonttoriolot olisivat niin surkeat kuin Helsingissä. – – Pääpostikonttorin rakennus – – alkaa olla niin mätä ja lahonnut, että siinä on oikein hengenvaarallista työskennellä.”

Kuva: Helsingin kaupungin museo Läntinen Heikinkatu 28 (Mannerheimintie 22-24),
Turun kasarmin rauniot, oikealla kaasutehdas, taustalla ratapiha.

Rautatieaseman seutu oli Helsingin reuna-aluetta

Vuonna 1927 päätettiin vihdoin uuden postitalon rakentamisesta Helsinkiin. Rakennuspaikaksi valikoitui ns. kaasutehtaan tontti rautatieaseman vierestä. Aseman läheisyys vaikutti paikan valintaan, sillä 1930-luvulla rautateillä oli suuri merkitys postinkuljetuksessa. Vaikka valittu paikka oli rautatieaseman vieressä, oli se aikoinaan Helsingin reuna-aluetta. Paikalla oli toiminut kaasutehdas jo vuodesta 1860. Sieltä lähti joka ilta kierrokselleen kolmisenkymmentä miestä, jotka sytyttivät pitkillä sytytinpuikoilla kaupungin kaasulyhdyt. Tehtaan vieressä sijaitsi Espoon tulli, jossa kaupunkiin pyrkiviltä kannettiin neljän pennin maksu Läntisen Viertotien eli nykyisen Mannerheimintien käyttämisestä.

Rullaluisteluradasta tykkimiesten majoitustilaksi

1800- ja 1900-lukujen vaihteessa Helsingin kaupunki lunasti kaasutehtaan haltuunsa ja entiseen kaasukelloon perustettiin suosittu rullaluistinrata, jonka luisteluaiheisia seinämaalauksia pidettiin Helsingin kauneimpina. Toimipa kaasukello vielä myös maailmansodan näyttämönä, kun hallitus otti sen haltuunsa ensimmäisen maailmansodan puhjettua ja majoitti sinne 400 venäläistä tykkimiestä. Kaasuvalaistuksen käyttö Helsingin kaduilla päättyi vasta 7. joulukuuta 1941, jolloin kaasuvalot sammutettiin ilmahälytyksen takia. Tämän jälkeen lähes kaikki lyhdyt romutettiin.

Massiivinen rakennushanke

Helsingin Pääpostitalosta tuli Suomen tärkein ja suurin rakennushanke maamme itsenäistymisen ja toisen maailmansodan välisenä aikana. Hankkeen tärkeydestä kertoo se, että rakennustoimikunnan johdossa oli ensin Kyösti Kallio, myöhemmin Väinö Tanner. Massiiviseen rakennukseen käytettiin kaksi ja puoli miljoonaa tiiliskiveä, 20 000 kuutiometriä betonia ja kaksi miljoonaa kiloa rautaa.

Nuorten esiinmarssi arkkitehtikilpailussa

Itse arkkitehtikilpailu sai yllättävän käänteen, kun siinä ei jaettu lainkaan ensimmäistä sijaa, vaan kisan voittivat vasta 26- ja 28-vuotiaat arkkitehdit Jorma Järvi ja Erik Lindroos. On arveltu, että ensimmäinen sija jäi jakamatta, kun palkintolautakunta oli ehdotusten nimikuoret avattuaan huomannut voittajien iät. Rakennustoimikunta esittikin valtioneuvostolle toiveen, että myös kokenut arkkitehti Kaarlo Borg osallistuisi pääpostitalohankkeeseen. Toimikunta perusteli Borgin mukaantuloa sillä, että molemmat arkkitehdit olivat ”verrattain nuoria miehiä sekä vailla perusteellisempaa kokemusta rakennustyön käytännöllisestä toteuttamisessa ja johtamisessa”. Huomionarvoista oli, että kolmannelle sijalle kilpailussa nousi myöhemmin maailmanmaineeseen noussut Eero Saarinen – ja Alvar Aallon Arkkitehtitoimiston työ jäi palkinnotta.

Kuva: MV, Pietisen kokoelma/Pietinen

Pääkaupungin upea maamerkki

Vuonna 1938 valmistunut Helsingin Pääpostitalo on yksi pääkaupungin maamerkeistä. Rakennustaiteen näkökulmasta se asettuu selkeästi sekä funkiksen että klassisismin sävyttämien postitalojen joukkoon. Talon omaleimaiset julkisivuklinkkerit suunniteltiin varta vasten rakennukseen sopiviksi; niiden värityksessä haettiin taitettua keltaista, Postin tuolloista tunnusväriä. Rakennukseen tehtiin myös 11 asuntoa, jotka oli tarkoitettu lähinnä virkamiesten ja työntekijöiden perheille. Pihamaan puuttuessa asukkaille rakennettiin kattoterassi kukkaistutuksineen. Talvella Postitalon katolla oli pieni luistinrata ja hiihtolatu. Sota-aikana korkean rakennuksen katolta valvottiin Helsingin ilmatilaa.

Postitalo Ilmarisen omistukseen

Vuosien saatossa Helsingin Pääpostitaloa on saneerattu ja uudistettu useaan otteeseen.

Rakennuksesta tuli jo alun perin tekniikaltaan erittäin moderni, ja myöhemmät muutostyöt huomioitiin rakennusvaiheessa. Postin toiminnot ovat vaiheittain siirtyneet talosta muualle, mm. pääkonttori siirtyi Pasilaan 2003. Tosin jo kertaalleen suljettu postikonttori 00100 palasi takaisin Postitaloon vuonna 2021. Nykyisin Postitalo on Ilmarisen omistuksessa. Rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus on yksi Helsingin halutuimpia toimitiloja.

Kirjoituksen lähteenä on käytetty Postitalon rakennushistoriaselvitystä. Arkkitehtitoimisto Livady, 2017.