Älä ajattele neliöitä, ajattele toimivuutta.

Toimitila valitaan usein neliöt edellä. Ne ovat toki tärkeitä, mutta neliöiden pitäisi olla vain yksi valintakriteeri muiden joukossa: hyvä ja viihtyisä toimitila on monen asian summa.

 

Vastuullisuus
Sijainnin merkitys on aivan keskeinen. Kun toimitila sijaitsee keskustassa, sen saavutettavuus on hyvä mistä tahansa suunnasta, myös julkisilla liikennevälineillä. Keskustasijainti lisää myös yrityksen laatumielikuvaa ja tuo sille ripauksen arvokkuutta. Sijainti keskustassa on bonus työnantajamielikuvan kannalta ja työntekijöille ylpeyden aihe.
Palvelut voidaan jakaa kahteen osaan: ympäristön ja kiinteistön palveluihin. Edelliset ovat keskustassa monipuoliset ja jalankulkumatkan päässä, jälkimmäiset voivat pitää sisällään mitä tahansa parkkipaikoista kuntosaliin. Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että mitä enemmän palveluita, sen parempi viihtyvyys.
Vastuullisuus
Vastuullisuus
Tilan joustavuus on kasvattanut merkitystään lisääntyneen etätyöskentelyn myötä. Yhä useammalle yritykselle on tärkeää, että tilat elävät ja muuttuvat tarpeen mukaan. Joustavuus liittyy myös siihen, kuinka helposti vuokranantaja on tavoitettavissa ja kuinka helppo tämän kanssa on toimia muutosten yhteydessä – saako vuokranantajan esimerkiksi kiinni puhelinsoitolla?
Tiloissa käytetyt materiaalit ja rakentamisen taso ovat asia, joihin ei kiinnitetä riittävästi huomiota. Syytä kuitenkin olisi, sillä laadukkaat materiaalit ja laadukas työn jälki eivät ainoastaan ole silmälle miellyttäviä, vaan lisäävät myös työturvallisuutta. Laatu konkretisoituu mm. hyvänä sisäilmana ja akustiikkana, sekä optimaalisena lämpötilana – niin lämmityksen kuin jäähdytyksenkin tulee toimia moitteettomasti.

Vastuullisuus
Vastuullisuus
Tilojen toiminnallisuutta voidaan mitata sillä, tukevatko tilat parhaalla mahdollisella tavalla yrityksen liiketoimintaa ja kunkin henkilön työpanosta. Tilojen tehokkuutta ajatellessa ei tulisikaan arvioida, montako ihmistä tiloihin saadaan mahtumaan, vaan montako yrityksen toimintoa sinne saadaan. Sen lisäksi on hyvä miettiä, onko tila otollinen ja inspiroiva paikka kohtaamisille. Ihmisten tarve kohdata ja vaihtaa ajatuksia samassa tilassa ei ole kadonnut minnekään, päinvastoin. Hyvä toiminnallisuus takaa sen, että työ on mielekkäämpää ja tuottavampaa konttorilla kuin etätöissä.
Eikä pidä unohtaa rakentamisen vastuullisuutta. Kun kiinteistöllä on LEED (Leadership in Energy and Environmental Design) -ympäristöluokitus, osallistuu jokainen vuokralainen yhteisiin talkoisiin puhtaamman ympäristön puolesta.

Vastuullisuus